Hankintalakimuutos tavoittelee kuntien ja hyvinvointialueiden yhdessä omistamien sidosyksiköiden pilkkomista ja toiminnan rajoittamista. Joissakin tapauksissa todennäköisempää on, että oikeushenkilö lakkaa olemasta. Se tarkoittaa, että olemassa olevat hankintasopimukset, esimerkiksi pk-yritysten kanssa purkautuvat – ja tulevat uudelleenkilpailutukseen. Lakiehdotuksen aiheuttama sopimusjuridinen kaaos on kokoluokaltaan ja kustannuksiltaan järisyttävä.
Toteutuessaan hankintalakimuutos aiheuttaa tuhansia juridisia prosesseja joka puolella Suomea. Käytännössä se tarkoittaisi olemassa olevien palvelu- ja muiden sopimusten päättämistä ja uudelleenkilpailuttamista sekä lukemattomien sopimusten avaamisia uudelleenneuvotteluihin – jokaisen sopimuksen osalta erikseen.
Monissa tapauksissa sopimuksen osapuolena ja kohteena toimiva kunta tai hyvinvointialue voi olla pakotettu eroamaan sidosyksiköstä. Tuolloin sopimusta ei voida enää toteuttaa. Sen kohde kun ei ole enää sidosyksikön omistaja. Tämä on taas edellytys sille, että sidosyksikkö tai sen palkkaama toimittaja – kuten pk-yritys – voi tehdä kunnalle tai muulle hankintayksikölle palveluja.
Esimerkiksi jätealalla kuljetussopimusten pituus on usein noin 5 vuotta. Suurin osa kuljetussopimuksista on solmittu viimeisen kahden vuoden aikana, Suomen Kiertovoima ry KIVO muistuttaa omassa juridisessa selvityksessään. Käsittelysopimuksissa sopimuskaudet ovat 3–20 vuoden pituisia. Sopimuksen kesto ja niiden vaatimien investointien kokoluokka vaihtelee merkittävästi eri toimialoilla.
Helpoin ratkaisu: Lappu luukulle
Joillain toimialoilla juridistaloudellinen kokonaisuus on niin monimutkainen, että useille yhteisomistussuhteessa oleville kunnille voi olla helpompaa – ja poliittisesti hyväksyttävämpää – lakkauttaa koko oikeushenkilö – vaikkapa yhteisomisteinen jäteyhtiö. Vaihtoehtona olisi yrittää luovia sopimuskausi loppuun täysin muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa sopimusehtojen täyttäminen olisi mahdotonta. Yhtiöllä olisi käsissään kymmeniä hankinta- ja muita sopimuksia, joiden purkautumisesta seuraavat oikeusriidat se joutuisi selvittämään – samanaikaisesti. On myös todennäköistä, että yhteisesti omistetusta yhtiöstä irtautumisista on erittäin vaikea sopia kaikkia kuntaosakkaita tyydyttävällä tavalla.
Osakeyhtiöiden näkökulmasta tämä tarkoittaisi todennäköisimmin osakeyhtiön asettamista selvitystilaan. Mikäli yhtiön varat eivät riitä sen velkojen ja sitoumusten maksamiseen, se asetettaisiin konkurssiin.
KKV ei huomioinut omistusjärjestelyitä
Osana hankintalain uudistamista käsittelevän työryhmän mietintöä KKV selvitti sidosyksiköille asetettavan 10 prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimuksen vaikutuksia sidosyksiköiden omistajiin, sidosyksiköihin sekä sidosyksiköiden kanssa samoilla markkinoilla toimiviin yrityksiin. Mietintö ei sisällä käytännössä lainkaan arvioita siitä, millaisia ovat ne konkreettiset vaikutukset osakeyhtiöiden omistusjärjestelyihin, KIVO arvioi. Lain velvoitukseen perustuva omistusosuuden kasvattaminen tai osakkuudesta kokonaan luopuminen aiheuttavat tilanteita, joissa vastakkain ovat osakkaiden intressit.
Monissa tilanteissa omistusosuudet eivät todennäköisesti ole neuvoteltavissa täysin uusiksi lakiehdotuksen edellyttämällä tavalla. Täydellinen omistusosuuksien uudelleenjakaminen osakkaiden kesken olisi vastaavalla tavalla hyvin hankalaa myös yksityisessä osakeyhtiössä. Lisävaikeuksia lakiesityksessä aiheuttaa annettu äärimmäisen tiukka aikaraja muutosten toteuttamiselle: 1,5–2,5 vuotta. Historiallisesti esimerkiksi jäteyhtiöiden fuusioissa on kestänyt 5–10 vuotta. Yhden kunnan eroamisessa jäteyhtiöstä voi kestää helposti 2–3 vuotta.
Osakkuuksien uudelleenjakoon ei ole varauduttu
Suomessa on noin 1000 sidosyksikköä – pois lukien kiinteistöyhtiöt. Vain yhdeksän on sellaisia, joissa on yli 50 omistajaa. Noin 50 yhtiöistä on sellaisia, joissa on 11–50 omistajaa. Vaikka inhouse-yhtiöissä olisi alle kymmenen osakasta, niiden omistussuhteet ovat yleensä eri kokoisia. Näissä yhtiöissä edessä olisi – alle 10 prosentin omistajien osalta – lisäosuuden hankinta tai osakkuudesta luopuminen.
Yli kymmenen osakkaan inhouse-yhtiöissä järjestelyt olisivat vastaavasti vielä laajempia osan joutuessa luopumaan osakkuuksistaan. Osakassopimuksissa lähtökohtaisesti ei ole eikä ole voitu varautua hankintalakiin ehdotettujen muutosten aiheuttamiin tilanteisiin. Lakimuutoksen aiheuttamiin luovutusvelvollisuuksien ja luovutushintojen riidanratkaisuihin liittyy mittavia oikeudellisia prosesseja. Niistä koituu merkittäviä kustannuksia.
Takauksien uudelleenjärjestelyjä ja lisävakuuksia
Hankintalain muutosten tullessa voimaan noin tuhannen sidosyksikön osakassopimukset tai sitä vastaavat sopimusjärjestelyt on neuvoteltava ja laadittava todennäköisesti kokonaan uudelleen. Tämä tarkoittaa myös mahdollisesti uutta kokonaisuutta vastaavien yhtiöjärjestysmuutoksien tekemistä. Rahoitussopimuksien osalta jonkin osakkaan poistuminen edellyttää velvoitetta järjestää mahdollisten yhtiön puolesta annettujen takausten uudelleenjärjestäminen tai muita lisävakuuksia.
Osakeomistusten järjestelyssä osakkaiden kesken kyse on suurelta osin osakkeen arvon määrityksestä, hankintalakiuudistuksen aiheuttamien osakkuuksien osto- tai myyntipakkojen lisäksi. Arvonmäärityksessä tulisi eteen paljon muitakin selvitettäviä asioita kuin pelkistetysti yhtiön omaisuus ja velat.
Noin tuhannen sidosyksikön tuleva hallinnollinen urakka on siis jättiläismäinen. Ja tämän prosessin sivutuotteena lukemattomat olemassa olevat hankintasopimukset lakkaavat olemasta, kun yksi sopimusosapuoli – inhouse-yhtiö – lakkaa olemasta.
