Tavoitellut säästöt eivät toteudu, kirjoittaa kunta- ja hyvinvointialueiden työnantajia edustavan KT:n Hannu Freund hallituksen suunnittelemista rajoituksista inhouse-yhtiöiden käyttämiseen. Asiantuntijat varoittavat, että muutos kasvattaa kustannuksia ja vaikeuttaa kilpailutusta.

Uutta liiketoimintaa siirtyy markkinoille enintään vain 150 miljoonaa euroa julkisuudessa esitetyn 15 miljardin euron sijaan. Yhtiöiden toiminnan purkamisen ja uudelleenjärjestelyjen muutoskustannukset olisivat 3–5 miljardia euroa, Freund muistuttaa kirjoituksessaan.

Kesäkuun 12. päivä 2024 TEM julkaisi EK:n palveluksessa olevan selvitysmiehen huoltovarmuusselvityksen, jonka mukaan yksityistäminen on suositeltavaa käytännössä kaikkiin huoltovarmuuteen liittyviin palveluihin. Muistiosta huolimatta julkisten palvelujen järjestäminen on edelleen osa yhteiskunnan huoltovarmuutta. Freund toteaa, että lakisääteiset julkiset palvelut ovat kuntien ja hyvinvointialueiden vastuulla markkinatilanteista ja suhdanteista riippumatta.

”Julkisten toimijoiden vastuu ei näytä olevan hallitusohjelman kirjausta edistäneiden ja suurten yritysten voittoa tavoittelevien tahojen ensisijainen huolenaihe. Niiden kannalta lienee houkuttelevin asetelma, jos pieni kunta on monopoliasemassa toimivan yrityksen armoilla”, Freund pohtii.

Yhteiskunnan verovarojen käytön kannalta olisikin Freund mukaan toivottavaa, että hallitusohjelman toteuttamisessa tunnustettaisiin kuntien halu ja kyky vähentää joustavasti palveluiden järjestämisen kustannuksia myös inhouse-yhtiöiden kautta. ”Paikallistasolla kyllä tiedetään, milloin ja missä markkinat toimivat ja milloin eivät”, hän toteaa.

Lue lisää: