Suunniteltu hankintalain muutos, joka nostaa sidosyksiköiden vähimmäisomistusvaatimuksen 10 prosenttiin, on herättänyt huolta ruokapalveluiden jatkuvuudesta ja huoltovarmuudesta erityisesti pienissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla.
Muun muassa Maa- ja metsätalousministeriö pelkää hankintalain 10 prosentin minmiomistusvaateen heikentävän ruokaturvallisuutta, lisäävän kustannuksia ja vaikeuttavan julkisten ruokapalveluiden järjestämistä. Erityisesti inhouse-yhtiöinä tunnettujen sidosyksiköiden käyttö on osoittautunut tärkeäksi välineeksi, joka mahdollistaa kustannustehokkaan ja laadukkaan ruokahuollon järjestämisen.
Ruokaturvallisuuden vaarantumisen huolenaiheet:
- 1. Pienten kuntien haasteet ruokapalveluiden järjestämisessä
Monet pienet kunnat, kuten Tervola ja Rautavaara, ovat esittäneet huolensa siitä, että 10 prosentin omistusvaatimus tekee ruokapalveluiden järjestämisestä vaikeampaa ja kalliimpaa. Pienillä kunnilla ei ole riittävästi hankinta- ja kilpailutusosaamista, mikä vaikeuttaa houkuttelevien ja kustannustehokkaiden ruokapalvelutarjousten saantia markkinoilta. - 2. Ruokahuollon kustannusten nousu
Useat lausunnot, kuten JHL:n ja Saimaan Tukipalvelut Oy:n, varoittavat, että lakimuutos johtaa ruokahuollon kustannusten nousuun. Pienemmillä kunnilla ei ole enää omia keittiöitä, ja alueelliset sidosyksiköt ovat mahdollistaneet ruokapalvelujen järkevän ja kustannustehokkaan järjestämisen. Mikäli vähimmäisomistusvaatimus nousee 10 prosenttiin, monilla kunnilla ei ole varaa säilyttää nykyisiä palvelurakenteita, mikä johtaa kustannusten kasvuun. - 3. Ruokapalveluiden yksityistäminen ja huoltovarmuuden heikentyminen
SAK:n ja MMM:n lausunnot tuovat esiin, että ruokapalveluiden liian laaja yksityistäminen voi heikentää varautumista poikkeustilanteisiin ja ruokahuollon huoltovarmuutta. Julkisten ruokapalveluiden järjestäminen on lakisääteistä toimintaa ja tärkeä osa sote-palveluiden toimintaedellytyksiä, mutta yksityisten markkinoiden puute erityisesti harvaan asutuilla alueilla voi vaikeuttaa ruokapalvelujen saatavuutta ja laatua. - 4. Markkinahäiriöt ja kilpailun puute
Esimerkiksi Rautavaaran ja Varkauden kaupunki ovat havainneet, että pienillä alueilla markkinat eivät toimi yhtä hyvin kuin suurilla alueilla. Jos sidosyksiköiden käyttöä rajoitetaan, kilpailua tai palveluntarjoajia ei ole riittävästi, jotka pystyisivät vastaamaan pienemmillä alueilla tarvittaviin ruokapalveluihin. Tämä johtaisi ruokapalvelujen laatuongelmiin ja hintojen nousuun. - 5. Sidosyksiköt palvelevat myös kriisitilanteessa
Sidosyksiköiden avulla on mahdollista turvata ruokapalveluiden jatkuvuus ja varautuminen poikkeustilanteisiin. Toisin kuin suurien kaupalliset toimijat force majour -sopimusehtoineen, inhouse-yhtiöt ensisijassa tekevät kaikkensa, jotta niiden omistaja-asiakkaat saavat edelleen palveluita sen sijaan, että laskuttaisivat lisämaksuja kriiseistä. Esimerkiksi Tornion ja Varkauden kaupungit ovat käyttäneet sidosyksiköitä kriisitilanteiden ruokapalveluiden järjestämiseen sekä säästäneet kustannuksia ja hallintoa. Jos sidosyksiköiden käyttöä rajoitetaan, monet kunnalliset ja alueelliset ruokapalvelut joutuvat etsimään uusia ja kalliimpia järjestelyitä. - 6. Ravitsemusosaamisen puute pienillä alueilla
Ravitsemusosaaminen on erityisen tärkeää ruokapalveluissa, erityisesti erityisruokavalioiden valmistuksessa. Monet pienet kunnat eivät ole pystyneet kehittämään tätä osaamista omassa organisaatiossaan, vaan ovat tukeutuneet alueellisiin sidosyksiköihin. Mikäli 10 prosenttia omistusvaatimus estää sidosyksiköiden toiminnan, kunnilla voi olla vaikeuksia löytää asiantuntevia palveluntarjoajia, jotka täyttävät ravitsemusalan vaatimukset. - 7. Hyvinvointialueiden ruokahuollon haasteet
Hyvinvointialueet, kuten Lapin hyvinvointialue, ovat huolissaan siitä, että lakimuutos vaikeuttaa ruokapalveluiden järjestämistä ja voi johtaa lisäkustannuksiin. Esimerkiksi Tervolan ja Varkauden tapaan hyvinvointialueet ovat osakkaina alueellisissa sidosyksiköissä, jotka tuottavat ruokapalvelut, mutta 10 prosentin omistusvaatimus tekisi tästä yhteistyöstä vaikeaa ja lisäisi kustannuksia. - 8. Markkinoiden monopolisoituminen ja hinnankorotukset
Saimaan Tukipalvelut ja Imatran kaupunki varoittavat markkinadisruptiosta, joka voi johtaa markkinoiden monopolisoitumiseen ja kilpailun puutteeseen. Sidosyksiköiden rajoittaminen voi vähentää paikallisten ja pienempien toimijoiden mahdollisuuksia osallistua hankintoihin, jolloin suuryritykset saavat enemmän neuvotteluvaltaa ja hinnat nousevat.
Suunniteltu hankintalain muutos voi vakavasti heikentää ruokaturvallisuutta erityisesti pienissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla. Sidosyksiköiden rooli on keskeinen ruokapalveluiden kustannustehokkuuden, laadun ja jatkuvuuden turvaamisessa, mutta 10 prosentin omistusvaatimus vaikeuttaa tätä toimintaa. Ruokapalvelujen yksityistäminen, markkinahäiriöt ja ravitsemusosaamisen puute voivat johtaa ruokahuollon heikentymiseen ja huoltovarmuuden vaarantumiseen. Lakimuutoksen vaikutuksia on syytä arvioida huolellisesti, jotta ruokapalveluiden toimivuus ja turvallisuus voidaan turvata kaikilla alueilla.
Suoria sitaatteja hankintalakiehdotusta kommentoivista lausunnoista:
”MMM nostaa esiin ruokapalveluiden toimialan osalta, että ruokapalvelut järjestetään Suomessa usein alueellisten sidosyksiköiden toimesta. Ruokapalveluita järjestävissä sidosyksiköissä omistusosuus määräytyy pitkälti tilattavien aterioiden lukumäärän sekä tehtyjen investointien mukaan. Jos sidosyksiköitä koskeva vähimmäisomistusvaatimus nostetaan 10 %:iin, kohdistuu vaikutus ennen kaikkea pieniin kuntiin, jotka ovat heikoimmassa asemassa ruokapalveluiden järjestämisessä. Pienemmiltä kunnilta puuttuu usein hankinta- ja kilpailutusosaaminen. Palvelun tarvitsijoita on pienempi määrä, jolloin kilpailutukset eivät ole yhtä houkuttelevia ja kannattavia ruokapalvelualan yrityksille, mikä nostaa hintoja. Tärkeää on huomioida myös ravintolapalveluja tarjoavilta yrityksiltä
vaadittava ravitsemusosaaminen esim. erityisruokavalioiden valmistamisesta, mikä rajoittaa potentiaalisia palveluntarjoajia. Monilla pienillä kunnilla ei ole enää omaa keittiötä inhouse-yhtiöiden aloitettua toimintansa hyvinvointialueilla, mikä tekee palveluiden järjestämisen kalliiksi ja hankalaksi, jos 10 %:n vähimmäisomistusvaatimus asetetaan. Toisaalta vaatimus hankaloittaa myös hyvinvointialueiden ruokapalveluiden järjestämistä. Monissa kunnissa on pieniä ympärivuorokautista hoitoa tarjoavia hyvinvointialueen yksiköitä, joiden ruokapalvelut hoitaa alueellinen inhouse-yhtiö. Ruokahuollon kustannukset nousevat, jos hyvinvointialue ei voi enää olla pienemmällä prosentilla osakkaana alueen sidosyksikössä.
Julkisten ruokapalveluiden järjestäminen on lakisääteistä toimintaa ja tärkeä osa muun muassa sote-puolen palveluiden toimintaedellytyksiä. Ruokapalveluiden laaja yksityistäminen heikentää mielestämme varautumista poikkeustilanteisiin ja ruokahuollon huoltovarmuutta. Ruokapalveluita tarkasteltaessa on hyvä muistaa, ettei vastaavaa julkisten ruokapalveluiden tuotantoa ole Suomen lisäksi muissa EU-maissa kuin Ruotsissa. Euroopassa ei ole lämmintä kouluateriaa tarjolla edes maksullisena kuin osassa kouluja ja päiväkoteja. Tällöin on ymmärrettävää, ettei muissa EU-maissa ole perustettu samassa määrin sidosyksikköomisteisia ruokapalveluita kuin Suomessa.
MMM näkemyksen mukaan on mahdollista, että sidosyksiköiden 10 %:n vähimmäisomistusvaatimus vaarantaisi ruokapalveluiden kustannustehokkaan ja laadukkaan järjestämisen etenkin harvaan asutuilla alueilla ja asukasmäärältään pienissä kunnissa.
Esitetty omistusosuuden vähimmäisvaatimusten vaikutustenarviointi on vesihuollon toimialan osalta puutteellinen ja MMM pitää tarpeellisena esityksen jatkovalmistelussa vaikutustenarvioinnin täydentämistä siten, että arvioidaan myös, onko jätevesihuollon sidosyksikköasemasta ylipäänsä tarpeen säätää ja mikä on ehdotuksen hallinnollinen kuormitus. Vesihuolto on luonnollinen monopoli, eikä talousvesi- tai jätevesiviemäriverkostoja ole mahdollista rakentaa useita rinnakkaisia palvelua kilpailuttamalla. Siirtovesi- ja viemärilinjat ovat mittavia ja pitkäaikaisia infrainvestointeja ja etenkin pienillä kunnilla merkittäviä omaisuuseriä. Seudullista yhteistyötä on edistetty vesihuoltolain (119/2001) mukaisilla alueellisilla yleissuunnitelmilla sekä valtion tuella, kuten on kuvattu esimerkiksi Valtakunnallisessa viemäröintiohjelmassa (2012). Suomessa on useita seudullisia jätevedenpuhdistamoita, joissa omistajuus jakautuu siten, että kapasiteettitarpeeseen perustuva yksittäisen kunnan osuus voi olla alle 10 %. Parhaillaan ollaan säätämässä vesihuollon ja vesihuolto-omaisuuden myyntikiellosta eduskunnan päätöksen mukaisesti (KAA 2/2020 vp).”
– Maa- ja metsätalousministeriön lausunto
”Jos sidosyksiköitä koskeva vähimmäisomistusvaatimus nostetaan 10 prosenttiin, kohdistuu vaikutus ennen kaikkea pieniin kuntiin, jotka ovat heikoimmassa asemassa ruokapalveluiden järjestämisessä. Pienemmiltä kunnilta puuttuu usein hankinta- ja kilpailutusosaaminen.
Palvelun tarvitsijoita on pienempi määrä, jolloin kilpailutukset eivät ole yhtä houkuttelevia ja kannattavia ruokapalvelualan yrityksille, mikä nostaa hintoja. Tärkeää on huomioida myös ravintolapalveluja tarjoavilta yrityksiltä vaadittava ravitsemusosaaminen esim. erityisruokavalioiden valmistamisesta, mikä rajoittaa potentiaalisia palveluntarjoajia.
Monilla pienillä kunnilla ei ole enää omaa keittiötä in-houseyhtiöiden aloitettua toimintansa hyvinvointialueilla, mikä tekee palveluiden järjestämisen kalliiksi ja hankalaksi, jos 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus asetetaan. Toisaalta vaatimus hankaloittaa myös hyvinvointialueiden ruokapalveluiden järjestämistä. Monissa kunnissa on pieniä ympärivuorokautista hoitoa tarjoavia hyvinvointialueen yksiköitä, joiden ruokapalvelut hoitaa alueellinen in house -yhtiö. Ruokahuollon kustannukset nousevat, jos hyvinvointialue ei voi enää olla pienemmällä prosentilla osakkaana alueen sidosyksikössä.
Julkisten ruokapalveluiden järjestäminen on lakisääteistä toimintaa ja tärkeä osa muun muassa sote-puolen palveluiden toimintaedellytyksiä. Ruokapalveluiden laaja yksityistäminen heikentää mielestämme varautumista poikkeustilanteisiin ja ruokahuollon huoltovarmuutta.”
– JHL:n lausunto
”Kunnat ja hyvinvointialue eivät voi suoraan myydä toisilleen tukipalveluita, jolloin ratkaisuksi ovat jääneet In-house yhtiöt, joiden avulla esimerkiksi ruokahuolto on voitu edelleen järjestää molemmille osapuolille järkevästi samoissa keittiötiloissa. Uudistus vaikeuttaisi vauhtiin päässeiden yhtiöiden toimintaedellytyksiä ja saattaisivat tuoda hyvinvointialueelle, ja kunnille lisää kustannuksia ja kasvattaa hallinnon rakennetta.
– Ähtärin kaupungin lausunto
”Esitys aiheuttaa etenkin pienissä kunnissa suuren hallinnollisen paineen ja ne menettäisivät sidosyksiköiden tarjoaman hyödyn. Tämä haastaa erityisesti jätehuollon, ICT-alan ja ruokahuollon palvelujen järjestämistä.”
– Haapaveden kaupungin lausunto
”Torniossa koulujen ja päiväkotien ruokahuollosta vastaavat koulujen keskuskeittiöt, palvelua ei ole ulkoistettu. Myöskään talous- ja henkilöstöpalveluiden osalta Tornio ei ole ulkoistanut palveluita sidosyksikköön, tai muualle. Näin ollen hankintalakimuutosesityksillä säästötavoitteita ei tulisi, mutta kilpailua syntyisi jonkin verran.”
– Tornion kaupungin lausunto
”Oripään kunta pohjaa lausuntonsa Kuntaliiton valmistelemaan lausuntoon. Kuntaliitto kantaa huolta erityisesti jätehuollon, ICT-alan ja ruokahuollon palveluiden järjestämisestä.”
– Oripään kunnan lausunto
”Eräät vireillä olevat lainsäädäntöhankkeet näyttäisivät olevan tavoitteiden osalta keskenään ristiriidassa. Miten on mahdollista, että esimerkiksi jäte- ja ruokahuolto, sekä kriittinen tietoliikenne ollaan lainsäädännöllä pakottamassa julkisesta omistuksesta riippumattomaksi, kun samaan aikaan vesihuollon omistus pakotetaan 100%:sti julkisomisteiseksi?”
– Lappeenrannan kaupungin lausunto
”Eräät vireillä olevat lainsäädäntöhankkeet näyttäisivät olevan tavoitteiden osalta keskenään ristiriidassa. Miten on mahdollista, että esimerkiksi jäte- ja ruokahuolto, sekä kriittinen tietoliikenne ollaan lainsäädännöllä pakottamassa julkisesta omistuksesta riippumattomaksi, kun samaan aikaan vesihuollon omistus pakotetaan 100%:sti julkisomisteiseksi?”
– Lappeenrannan kaupungin lausunto
”Ehdotetulla sidosyksiköiden omistusosuuden vähimmäisvaatimuksella on vaikutuksia etenkin jätehuollon, ICT-alan, ruokahuollon ja tekstiilihuollon palveluiden järjestämiseen.
Kunnilla on erilaiset resurssit, tarpeet ja mahdollisuudet palveluiden tuottamiseen. Sidosyksiköiden kautta tuotetut tai hankitut palvelut ovatkin kunnille (etenkin pienemmille) taloudellinen ja kestävä tapa järjestää palvelut yhdessä muiden kuntien kanssa.
– Satakuntaliiton lausunto
”Muutos koskisi esimerkiksi jätehuoltoa, ICT-palveluita ja ruokahuoltoa. Isoin muutos tulisi ICT- palveluihin. Muutos vaikuttaisi niin, että joutuisimme itse tuottamaan ICT-palvelut tai hankkimaan ne kilpailutusten kautta. Tämä tarkoittaisi kustannusten rajua nousua. Lisäksi on hyvin epävarmaa, löytäisimmekö osaajia toteuttamaan palveluita kunnan omana toimintana tai toteuttamaan haastavat kilpailutusprosessit.”
– Ylitornion lausunto
”Sidosyksiköiden avulla toteutetaan myös kuntien ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä esimerkiksi ICT:n, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä ruokahuollon osalta. Kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimus tekisi jatkossa tämänkaltaisen yhteistyön jatkossa mahdottomaksi, mikä lisää sekä kuntien että hyvinvointialueiden kustannuksia jo valmiiksi hyvin haastavassa taloudellisessa tilanteessa ja vaikuttaa negatiivisesti myös esimerkiksi poikkeustilanteisiin varautumiseen. Erilaiset palveluiden kehittämisen mahdollisuudet kärsisivät, kun sidosyksiköihin nykyisellään keskitetty osaaminen pakotettaisiin jakamaan kuntiin ja/tai pienempiin yhtiöihin. Sidosyksiköt ovat lisäksi tällä hetkellä ainoa laillinen toimintatapa kuntien ja hyvinvointialueiden resurssien jakamiseen ja yhteistyön tekemiseen erilaisten palveluiden hankkimisessa. Vähimmäisomistusvaatimus johtaisi näiden yhteistyörakenteiden uudelleentarkasteluun ja monissa tapauksissa jopa niiden päättymiseen.”
– Mikkelin kaupungin lausunto
”Tervolan kunta on aiemmin järjestänyt itse ruokahuoltonsa tarjoten ateriat niin sivistys- kuin sotepuolelle. Pienessä, harvaan asutussa kunnassa ainoastaan ruokapalvelujen yhteiskäytöllä voidaan taata riittävä henkilöstö sekä kohtuuhintaiset ateriat. Sote-uudistuksen myötä kunta ei voinut myydä ruokapalveluja hyvinvointialueelle eikä hyvinvointialue kunnalle, jolloin toiminta piti yhtiöittää. Tervolan kunta liittyi ainoastaan julkiselle sektorille ruokapalveluita tuottavaan Meri-Lapin kuntapalvelut Oy:hyn, josta Tervolan kunta omistaa 0,1 prosenttia. Omistusosuuden vähäisyydestä huolimatta Tervolan kunnan edustaja toimii myös yhtiön hallituksessa. Mikäli esitetty 10 % vähimmäisomistus edellytettäisiin, olisi Tervolan ja samalla Lapin hyvinvointialueen Tervolan palvelualueen järjestettävä ruokapalvelut uudelleen, joka tulisi nostamaan merkittävästi ruokapalvelukustannuksia.”
– Tervolan kunnan lausunto
”Esitetty muutos ei tue omistajiemme näkemystä yhteisestä ICMT-palvelutuottajasta, johon ne voivat tukeutua YTA-tasoisesti etenkään, kun otetaan huomioon kunkin HVA:n ekosysteemiin kuuluvat muut toimijat. Esimerkiksi tällä hetkellä Istekki on voinut tuottaa yhdellä sairaalakampuksella toimivien HVA:n, laboratorion, ruokahuollon, välinehuollon ja pesulatoimintojen tietoliikenne ym. ICT-tarpeet. Tulevaisuudessa näin ei voisi olla, vaan kunkin toimijan, joiden yhteisenä intressinä on kuitenkin sairaalan toiminnan turvaaminen ja potilaiden hoitaminen, olisi järjestettävä ICT-tarpeensa kunkin omalla tavallaan. Tämä ei olisi viisasta resurssien käyttöä.”
– Istekki Oy:n lausunto
”Ruokahuollon osalta Rautavaaran kunta on parhaillaan selvittämässä, onko markkinoilla muita tarjoajia sekä selvittämässä vaihtoehtoa toteuttaa toiminta omana tuotantona. Hyvin kuvaavaa on se, että yhtään yhteydenottoa ei ole tullut markkinavuoropuhelukutsuun (jälleen kerran vaikuttaa kunnan syrjäisyys ja ruokapalveluiden tarpeen pienuus).
– Rautavaaran kunnan lausunto
”Case-esimerkkinä Varkauden kaupunki haluaa tuoda esiin, mitä haasteita muutos esitetyllä tavalla aiheuttaa kaupungin omistajan ruoka- ja puhtauspalveluiden tuottamiselle, jotka on nyt ostettu omistamaltamme sidosyksikkö asemassa olevalta Servica Oy:ltä.
Varkauden kaupunki oli ennen hyvinvointialueiden perustamista järjestänyt sosiaali- ja terveystoimensa sekä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tukipalvelut eli ruokahuollon ja puhtauspalvelut keskitetysti omana toimintana.
Vuonna 2014 Varkaus keskitti ruuan valmistuksen yhteen keskuskeittiöön Cook & Chill menetelmällä, samalla poistettiin rakennuskohtaiset valmistuskeittiöt käytöstä ja muutettiin ne jakelukeittiöiksi. Tämä keskuskeittiö tuotti ja tuottaa edelleen ruokapalvelut sekä Varkauden kaupungille, että hyvinvointialueelle.
Varkauden kaupungin tahtotilasta huolimatta Pohjois-Savon hyvinvointialue ei suostunut muodostamaan tästä ruokapalvelusta yhteistä In-House yhtiötä, vaan edellytti toiminnan siirtämistä Servica Oy:n.
Varkauden kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluiden liikkeenluovutus Servica Oy:lle tapahtui 31.12.2022. Liikkeenluovutuksen vastineena Varkauden kaupunki sai 3,57 %:n osuuden Servica Oy:stä. Kuopion kaupungin ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen omistus Servica Oy:stä on yhteensä n. 92,65 %.
Varkauden kaupungin tytäryhtiön omistama keskuskeittiö on vuokrattu Servica Oy:lle määräaikaisella vuokrasopimuksella 31.12.2038 asti.
Työryhmän esityksen mukainen 10 % omistusosuusvaatimus ajaisi Varkauden kaupungin kohtuuttomaan tilanteeseen. Käytännössä ruokahuollon järjestämiseen jäisi seuraavat vaihtoehdot:
- Varkauden kaupungin ostaisi pääomistajilta puuttuvan 6,43 %. Tämän hintaa ei ole määritelty, mutta kyseessä olisi joka tapauksessa useiden miljoonien kauppa. Onko Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon hyvinvointialue edes valmiita osuuden myyntiin?
- Varkauden kaupunki rakentaisi toisen keskuskeittiön tuottaakseen perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tarvitsemat ruokapalvelut, rakentamisen kustannusarvio 5 M€ ja lisäksi valmistuskustannukset per ateria kasvaisivat oleellisesti sekä kaupungille että hyvinvointialueelle tuotantomäärien puolittuessa.
- Kouluille ja päiväkodeille rakennettaisiin takaisin rakennuskohtaiset valmistuskeittiöt ja niihin palkattaisiin tarvittava henkilöstö, kustannukset useita miljoonia ja lisäksi käyttökustannukset kasvaisivat oleellisesti sekä kaupungille että hyvinvointialueelle verrattuna nykyiseen Cook & Chill toimintatapaan.
- Servica Oy luopuisi keskuskeittiön vuokrasopimuksestaan, alkaisi tuottamaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen eteläisen osan ruokapalvelut jollain muulla tavalla ja Varkauden kaupunki jatkaisi keskuskeittiössä vain itse tarvitsemansa ruokapalvelun tuottamista. Valmistuskustannukset per ateria kasvaisivat oleellisesti tuotantomäärien puolittuessa. Koska kyseessä ei olisi liikkeenluovutus, tulisi Varkauden kaupungin rekrytoida uudet työntekijät pyörittämään keskuskeittiötä.
- Varkauden kaupunki siirtyisi ostamaan tarvitsemansa ruokahuollon yksityisiltä markkinoilta, tosin tällaisia markkinoita ei tällä alueella eikä edes lähialueella ole. Mikäli tällaista palvelua joku ryhtyisi tarjoamaan, tulisi se näkymään hintatasossa uudisinvestointien takia, eikä todellinen kilpailu tulisi koskaan riittävällä tavalla toimimaan markkinoiden pienuuden ja alkuinvestoinen suuruuden takia. Ja kuten muissakin vaihtoehdoissa, tulisi myös hyvinvointialueen valmistuskustannukset per ateria kasvamaan oleellisesti tuotantomäärien puolittuessa.
Puhtauspalvelujen osalta on nähtävissä seuraavat vaihtoehdot, mikäli Servica Oy ei voi niitä Varkauden kaupungille jatkossa tuottaa:
- Varkauden kaupunki perustaisi uudestaan oman puhtauspalvelu yksikön, rekrytoisi siihen henkilöstön ja muodostaisi pyörittämiseen tarvittavan hallinnon, Kokemuspohjaisesti tiedämme tämän tulevan kalliimmaksi kuin nykyinen Servica Oy:n tuottamana keskitetty palvelutuotanto.
- Varkauden kaupunki kilpailuttaisi tarvitsemansa puhtauspalvelut yhtenä kokonaisuutena. Hankinnan arvo ylittää EU-kynnysarvon. Vaikka kyse on pienestä kaupungista, niin siltikään tämän kokoista palvelutuotantoa ei pysty järjestämään kuin valtakunnalliset toimijat, kuten esim. Lassila&Tikanoja, ISS Palvelut, SOL Palvelut jne. Tämä ei edistä hankintalain muutosesityksen tavoitetta mahdollistaa pienten ja keskisuurien yritysten mahdollisuutta osallistua kilpailutukseen.
- Varkauden kaupunki jakaa hankintalain muutosesityksen mukaisesti hankinnan pienempiin osiin, tällöin saattaa tulla alueelle syntyä uutta tarjontaa osalle kokonaistarvetta. Tämä taas johtaisi tilaajan organisaation kasvamiseen, kun hallittavana olisikin useita sopimuksia aiemman yhden sijasta, eli tilaajan hallintokustannukset kasvaisivat oleellisesti. Tämä on vastoin hankintalain muutosesityksen tavoitetta lisätä tehokkuutta ja kustannussäästöjä julkisissa hankinnoissa. Hankintalain muutosesityksen 75 § todetaan, että hankinta voidaan jättää jakamatta, jos jakaminen merkittävästi lisää hankintayksikön kustannuksia. Tämä teksti on ongelmallinen koska merkittävää ei ole määritelty.
Ei ole siis olemassa mallia, jolla tuo 10 % vähimmäisomistusosuusvaatimus voitaisiin täyttää tai toiminta järjestää uudelleen ilman merkittäviä lisäkustannuksia Varkauden kaupungille ja Pohjois-Savon hyvinvointialueelle.
On ymmärrettävää, että nykyinen määritelmä, jossa In-House aseman saamiseksi riittää prosentin murto-osien omistus, vääristää jossain tilanteissa kilpailua ja että tälle keinotekoiselle toiminnalle tulee aikaansaada rajoituksia. Sen sijaan vähimmäisomistusosuuden määrittäminen peräti 10 %:n tasolle tulee aiheuttamaan hyvinvointialueille sekä kunnille kohtuuttomia lisäkustannuksia, ja on siten yleisen edun vastainen.”
– Varkauden kaupungin lausunto
”Ruokahuollon osalta kaupungin enemmistöomistamassa yhtiössä tulisi tehdä omistusjärjestelyjä. Yhtiö on huoltovarmuuden ja toiminnan jatkuvuuden kannalta kaupungille tärkeä ja siksi kaupunki haluaa säilyttää yhtiössä enemmistöosuuden. Se, miten kaksi vähemmistöomistajaa, hyvinvointiamme ja HUS-yhtymä hyväksyvät omistusjärjestelyn, jossa hyvinvointialueen omistus nousee vähintään 10 %:iin, ei ole selvää.”
– Hyvinkään kaupungin lausunto
”Muutos aiheuttaisi merkittävät tarpeettomat kustannukset. Mikäli osa yhteistoimintakunnista joutuisi irtautumaan yhteistyöstä, aiheuttaa tämä kustannuksia niille ja lisäksi myös niille kunnille jotka jäävät yhtiöön osakkaiksi ja sidosyksikköaseman käyttäjiksi. Esimerkiksi Saimaan tukipalvelut käyttävät yhteistä, Imatralla olevaa keskuskeittiötä myös muiden kuntien ruokahuollon järjestämiseen.
Palveluiden uudelleen järjestämisen välittömät ja välilliset kustannukset ovat merkittävät, kasvaen palveluiden kompleksisuuden myötä. Kyseinen järjestely johtaa myös markkinadisruptioon, joka tullee näkymään jollakin palvelumarkkinoilla palveluntarjoajien olennaisena neuvotteluvoiman lisääntymisenä.
Esitetyn hankintalain muutoksen yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista arvioida, onko vaarana, että joillekin palvelualoille syntyy oligopolistinen markkina. Muilta toimialoilta tuttuja toimittajalukkoja tulisi kaiken keinoin välttää. Erityisesti ICT-palveluja hankittaessa hankintayksiköiden määrän kasvu hankaloittaa toimintaa niin kunnissa kuin tarjoavissa yrityksissä.”
– Imatran kaupungin lausunto
”Toimivat yhteistyörakenteet todennäköisesti purettaisiin, jolloin hyvinvointialueet ja kunnat joutuisivat rakentamaan harvaan asutuille alueille omat tukipalvelut. Kustannustehokkuus menetetään, kun julkisyhteisöt tuottaisivat tukipalvelut erikseen omana toimintana samoilla maantieteellisillä alueilla. Kunta ja hyvinvointialue vielä kilpailisivat vähentyvästä työvoimasta tukipalveluiden tuottamiseksi, mikä pahentaisi työvoimapulaa ja heikentäisi huoltovarmuutta. Ehdotus lisää kustannuksia tältä osin.
Lapin hyvinvointialue on yrittänyt kilpailuttaa harvaan asutulla alueella mm. ruokahuoltoa, mutta tarjouksia ei ole saatu.
Koska julkisyhteisöllä on palveluvelvoite, tukipalvelut on tuotettava markkinoiden puutteesta huolimatta. Sen vuoksi oman toiminnan lisääminen ja palveluiden turvaaminen omana toimintana kaikissa tilanteissa harvaan asutuilla alueilla on todennäköistä.”
– Lapin hyvinvointialueen lausunto
”10 prosentin omistusosuuden toteutuminen synnyttäsi tilanteen, jossa yhtiön palveluita käyttävästä neljästä omistajasta kaksi kuntaomistajaa (Savitaipale ja Imatra) eivät voisi enää käyttää inhouse-ostoja tarvitsemiensa kuntalaispalvelujen hankkimiseksi laitoshuollon ja ruokahuollon toimialoilla. Myös tuotantotilojen yhteiskäyttö ruokahuollon osalta Savitaipaleen kunnan ja Ekhva:n sekä Imatran kaupungin ja Ekhva:n osalta muuttuisi vaikeaksi ja monimutkaiseksi toteuttaa tuotannon, työnjohdon, kiinteistökustannusten ja työsuojelun toteuttamisen näkökulmasta.
Huomionarvoista on, että yhtiön hallituksessa on edustajat jokaiselta omistajataholta ja näin ollen todellinen määräysvalta toteutuu jo nyt, ilman että kaikilla olisi lakiluonnosesityksessä 10 prosentin omistusosuus.”
– Saimaan Tukipalvelut Oy:n lausunto
”Eriävät mielipiteet esimerkiksi ruokahuollon jatkuvuuden turvaamiseen ovat validit.”
– Kanta-Hämeen hyvinvointialueen lausunto
”Yleisesti poikkeukset pitäisi perustella huoltovarmuuteen liittyvillä kysymyksillä. Tätä kautta jätehuollon lisäksi mm. ruokahuoltoon, kirjastopalveluihin pitäisi olla vähimmäisomistusta koskevan vaatimuksen ulkopuolella.”
– Hartolan kunnan lausunto
”Jos sidosyksiköitä koskeva vähimmäisomistusvaatimus nostetaan 10 prosenttiin, kohdistuu vaikutus ennen kaikkea pieniin kuntiin, jotka ovat heikoimmassa asemassa ruokapalveluiden järjestämisessä. Vaatimus hankaloittaisi myös mm. hyvinvointialueiden ruokapalveluiden järjestämistä. Monissa kunnissa on pieniä ympärivuorokautista hoitoa tarjoavia hyvinvointialueen yksiköitä, joiden ruokapalvelut hoitaa alueellinen in-houseyhtiö. Julkisten ruokapalveluiden järjestäminen on lakisääteistä toimintaa ja tärkeä osa muun muassa sote-puolen palveluiden toimintaedellytyksiä. Ruokapalveluiden liian laaja yksityistäminen voisi heikentää myös varautumista poikkeustilanteisiin ja ruokahuollon huoltovarmuutta.”
– SAK:n lausunto
