
Valtioneuvos ja entinen pääministeri Matti Vanhanen muistutti Ylen haastattelussa, kuinka ulkomaiset sijoittajat hyötyvät suomalaisten pörssiyritysten tuloksista enemmän kuin kotimainen yhteiskunta. KKV puolestaan varoittaa kehityksestä, jossa monet toimialat keskittyvät suurille toimijoille. Usea hankintalain muutoksesta lausunnon antanut taho varoitti lain johtavan monien alojen keskittymiseen. Toteutuessaan hankintalaki tarkoittaisi julkishankintojen avulla tehtyjen voittojen valumista osinkotuottojen kautta ulkomaille.
YLE:n Aamussa 25.4.2025 esiintyneen Matti Vanhasen mukaan yhteisöveron alentamisen kautta kasvavien yritysten tulokset valuvat pitkälti ulkomaille. ”Vanhalla 10 vuoden laskukaavalla yhteisöveron alennuksesta kaksi kolmasosaa menee olemassa olevien yhtiöiden osinkojen lisäämiseen. Niistä osingoista pörssiyhtiöiden osalta 70 prosenttia menee ulkomaille”, Vanhanen muistutti YLE:n lähetyksessä.
Hankintalain uudistus kiihdyttää osinkovuotoa
Nykytietojen mukaan viikolla 37 eli syyskuun alkupuolella eduskuntaan etenevä hankintalain muutos tulee useiden lakilausuntojen mukaan vauhdittamaan julkishankintojen keskittymistä suuryrityksille, lukuisat lausunnonantajat varoittavat. ”Pienille paikallisille yrityksille, jotka ovat aiemmin toimineet sidosyksiköiden alihankkijoina, muutos voi tarkoittaa toimintamahdollisuuksien heikkenemistä ja markkinoiden keskittymistä suuremmille toimijoille. Tämä voi johtaa siihen, että kilpailu ei todellisuudessa lisäänny, vaan julkiset hankinnat keskittyvät entistä harvemmille, suuremmille palveluntuottajille”, Ruokolahden kunta toteaa hankintalakimuutosta kommentoivassa lausunnossaan.
KKV on useissa yhteyksissä varoittanut markkinoiden keskittymisen vaaroista, muun muassa KKV-päivässä 2024, jossa esimerkkeinä olivat lääkäri- ja eläinlääkäriasemien keskittyminen suurille, usein kansainvälisten pääomasijoittajien hallitsemille yrityksille. Lopputulemana oli muun muassa merkittävä kustannusnousu.
Suomessa yhä suurempi osa markkinoista on harvojen yhtiöiden hallussa, ja nämä yhtiöt ovat osin tai kokonaan ulkomaisessa omistuksessa – usein globaaleilla pääomasijoittajilla. Tämä kehitys kaventaa kilpailua, siirtää taloudellista valtaa ulkomaille ja heikentää valtion veropohjaa sekä aluetalouksien elinvoimaa.
Pornaisten kunta muistuttaa hankintalakilausunnossaan, kuinka ”pienten inhouse-yksiköiden poistuminen johtaisi markkinoiden keskittymiseen niin maantieteellisesti kuin tarjoajien lukumäärän suhteen.” Kunta on huolissaan markkinoiden keskittymisestä, joka vähentäisi pienyrittäjien työmahdollisuuksia.”Inhouse-työterveyshuollot tuottavat paljon palveluistaan paikallisten ammatinharjoittajien työnä (lääkärit, psykologit, fysioterapeutit, ravitsemusterapeutit). Sidosyksiköt ostavat paljon palveluita markkinoilta”.
Keskittyminen vaarana useilla toimialaoilla
Johtaja Sanna Syrjälä KKV:sta muistutti KKV-päivässä syyskuussa 2024, että haitallista keskittymistä tapahtuu monilla markkinoilla, kuten sellaisilla paikallisilla markkinoilla, joiden koko on liian pieni KKV:n valvomien liikevaihtorajoihin nähden. Liittämällä itseensä pieni yritys kerrallaan, markkinoita pala palalta valtaava yritys ei joudu valvontaviranomaisten toimenpiteiden kohteeksi.
TEHY ry huomioi hankintalaista antamassaan lausunnossa saman ilmiön: ”Yksityiseltä sektorilta sote-palveluntuottajilta hankittavien palveluiden osalta on otettava huomioon, että palvelutuotanto on viime vuosina alkanut vahvasti keskittyä”, TEHY kommentoi. ”Isot palveluntuottajat ovat saaneet yhä kasvavaa roolia kilpailutuksissa ja ne ovat näin valikoituneet palveluntuottajiksi kilpailutuksen kautta. Pienemmät palveluntarjoajat eivät välttämättä lähde mukaan tarjoajiksi, jos hankinnan kohteena on hyvin laaja ja erikoispalveluja edellyttävä palvelukokonaisuus.
”Ongelmia on KKV:n Syrjälän mukaan muun muassa SOTE:ssa, hoiva-alalla, terapiassa ja liikenteessä. Erityisen ongelmallista keskittyminen on sellaisissa digitaalisissa palveluissa, joissa liikevaihto ei kuvaa yhtiön mahdollisesti määräävää asemaa markkinoilla. Syrjälä muistuttaa, että kotimaiset alusta- ja ohjelmistomarkkinoiden yrityskaupat ovat valvonnan ulkopuolella ja nostaa esimerkeiksi Epassi/Smartumin sekä autotalli.com/nettiauto.com:n. KKV:n Syrjälä pitää haitallisina niin sanottuja killer acquisitions -yrityskauppoja erityisesti digi- ja lääkemarkkinoilla. Killer acquisition -kaupalla tarkoitetaan tilannetta, jossa suuret yhtiöt ostavat pieniä innovatiivisia yrityksiä pois markkinoilta.
Lue lisää:
- YLE TV1: Matti Vanhanen YLE:n AAMU, 25.4.2025
- Suomenmaa: Vanhanen kritisoi yhteisöveron laskua Ylellä – olisi ottanut arvonlisäveron uuteen pohdintaan
- KKV: Eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen – Miksi otto-oikeus olisi tarpeen?
- KKV: Muuttuvat terveysmarkkinat: Yksityisen palveluntuotannon hyödyntäminen ja markkinoiden keskittyminen
- Lausuntopalvelu: Hankintalaki-ehdotuksesta annetut lausunnot (607 lausuntoa. Katso myös itse lakiehdotus-pdf:n lopussa olevat kannanotot)
- Lausuntopalvelu: Hankintalain uudistamista käsittelevän työryhmän mietintö (Huom! Pdf-tiedoston lopussa on lukuisia eriäviä mielipiteitä, mm. VM:n, YM:n ja MMM:n sekä KKV:n lausunnot)