Sidosyksikkötutkimus on harhaanjohtava – Inhouse-yhtiöt eivät tavoittele voittoa, vaan kustannustehokkaita palveluja omistajilleen

Jyväskylän yliopistossa on tehty tutkimus (”Sidosyksikköhankinnoista Suomessa”), jossa in-house yhtiöitä on väitetty tehottomaksi sillä perusteella, että ne ovat ”kannattamattomia”. Inhouse-yhtiön ei ole tarkoituskaan tuottaa voittoa vaan tuottaa kustannustehokasta palvelua omistajilleen. Tutkimuksessa on lukuisia kohtia, joiden osalta Kustos ry haluaa oikaista siinä olevaa väärää tietoa. Inhouse-yhtiöitä edustava yhdistys tekee siitä myös Lue lisää…

Kasvavan Vantaan kaupunginjohtaja: Inhouse-uudistus tuskin lisää pk-yritysten bisnestä

Toteutuessaan hallituksen kaavailema 10 prosentin minimiomistusraja inhouse-yhtiöille tuskin lisää suomalaisten pk-yritysten bisnestä, vahvassa kasvussa olevan Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen arvioi Kustoksen haastattelussa. Suuret toimijat todennäköisimmin muodostavat muuttuneessa tilanteessa uusia yhteisyrityksiä ja siirtävät toimintoja itselleen. Pienet kunnat joutunevat kaavailluissa inhouse-uudistuksissa ahdinkoon, Timonen pohtii. Vantaalla puolestaan syntyy uusia yrityksiä ennätystahtiin. Hallitusohjelmassa on Lue lisää…

Miljardeja

Selvitys: Inhouse-järjestelmän remontista miljardilasku

Kuusi inhouse-yhtiötä selvitti, mitkä olisivat muutoskustannukset, jos hallitusohjelmassa esitetty kymmenen prosentin minimiomistusosuus toteutuu. Pelkästään näiden kuuden yhtiön omistajille aiheutuu muutoskulua 1,5–2 miljardia euroa. Näiden sidosyksiköiden osuus vastaa noin viidennestä suomalaisten inhouse-yhtiöiden liikevaihdosta. Hallitusohjelmassa esitellyt lukuisat julkisomisteisten hankintayksiköiden, erityisesti kuntien ja hyvinvointialueiden inhouse-yhtiöiden toimintaa rajoittaviksi suunniteltujen lakihankkeiden valmistelu etenee. Huoltovarmuuteen vedottuna Lue lisää…

KKV: 10 prosentin omistusvaatimus nostaa kustannuksia

KKV julkaisi loppuraporttinsa omasta inhouse-tutkimuksestaan. KKV pitää todennäköisenä, että yleinen 10 %:n omistusosuusvaatimus nostaisi kustannuksia julkisella sektorilla. KKV:n mukaan sääntelyä kannattaisikin pyrkiä kohdentamaan niin, että se rajoittaisi suurimpien sidosyksiköiden käyttöä ilman, että julkisen sektorin oman tuotannon kustannukset kasvavat tai julkisen sektorin tekemät hankinnat kallistuvat. Lakiuudistuksen potentiaalisia negatiivisia vaikutuksia voitaisiin merkittävästi Lue lisää…

Professori Kuoppamäki: Vaatimus inhouse-yhtiön 10 prosentin minimiomistuksesta ja pakkokilpailutus rikkovat perustuslakia

Kustos ry:n tilasi selvityksen sidosyksikkösääntelystä sekä sidosyksikköhankintoja koskevista oikeudellisista reunaehdoista yritysjuridiikan professori, oikeustieteen tohtori Petri Kuoppamäeltä.  Professorin mukaan hallitusohjelmassa esitetyt rajoitukset inhouse-toimintaan rikkovat perustuslakia ja rajoittavat kuntien itsehallintoa. Myös kauppaoikeuden ja oikeustaloustieteen dosenttina toimivan Kuoppamäen mukaan EU:n hankintadirektiivit eivät sinänsä estä sidosyksiköiden toiminnan rajoittamista kansallisella lainsäädännöllä. ”Lakiesitysten on läpäistävä EU-oikeudellinen Lue lisää…

Yhteisyritykset kilpailuttavat – nykymallin purku maksaisi miljardeja

Tunnetut suomalaiset talousasiantuntijatkin tuntuvat olevan tietämättömiä siitä, miten kuntien, kaupunkien, hyvinvointialueiden ja valtion omistamat inhouse-yhtiöiksi kutsutut yhteisyritykset toimivat. Toisin kuin ETLA:n Aki Kangasharju väittää 8.8.2024 julkaistussa HS-artikkelissa ”Tutkijat huolestuivat: Julkinen sektori on paisunut Suomessa vauhdilla”, yhteisyritykset nimenomaan kilpailuttavat palveluita omistajiensa puolesta. Kangasharjun lausuma ”yhteisyritykset voivat ostaa palveluja ilman kilpailutusta, mikä Lue lisää…

Valtiosääntöoikeuden professori Ojanen: Inhouse-yhtiöiden omistusrajaus on perustuslain kannalta ongelmallinen

Suomen perustuslain mukaan kunnilla on laaja itsehallinto, ja eri kuntien asukkaiden tulee olla yhdenvertaisessa asemassa. Suunnitteilla olevilla inhouse-yhtiöiden omistusrajauksilla olisi merkittäviä, rajoittavia ja eriarvoistavia vaikutuksia kuntien asemaan. Ne ovat perustuslain kannalta ongelmallisia, valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen toteaa lausunnossaan. Myös perinpohjaiselle kuntakuulemisille on varattava lainvalmistelussa aikaa. Valmisteilla oleva lainsäädäntö kuntien ja Lue lisää…

Riittävä lainvalmistelu

KUSTOS: Inhouse-yhtiöitä koskevia päätöksiä ei saa tehdä puutteellisen vaikutusarvion perusteella

Inhouse-yhtiöitä edustava Kustos ry toteaa lausunnossaan Työ- ja elinkeinoministeriölle, että hankintalain muutokseen liittyvää selvitystyötä tulee jatkaa. Nykyisen, riittämättömän vaikutusarvioinnin perusteella ei vielä voida tehdä lakia koskevia linjauspäätöksiä. Suomen hallitus suunnittelee hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeuksista) sidosyksikkösääntelyyn muutoksia. Inhouse-yhtiöitä edustava Kustos ry lähetti toukokuun 2024 lopussa lausuntonsa TEM-työryhmälle, jossa se Lue lisää…

Avoin ostodata

KUSTOS: Pienhankintaraja ylös, inhouse-ostodata julki ja määräysvaltaan täsmennyksiä

Inhouse-yhtiöt ehdottavat useita uudistuksia, jotka avaisivat julkisia hankintoja yhä useammalle suomalaisyritykselle. Miljardeja maksavien, 10 prosentin minimiomistusrajaan liittyvien muutoskustannusten sijaan nämä ehdotukset toteuttaisivat hallitusohjelman tavoitteita – ja samalla toisivat veroeuroja Suomeen ja aluetalouksiin. Inhouse-yhtiöt ehdottavat myös sidosyksikköjen määräysvaltaan liittyvään säätelyyn tarkennuksia. Hallitusohjelmassa esitetty sidosyksikköjen 10 prosentin minimiomistusvaade aiheuttaisi toteutuessaan kuntien ja Lue lisää…

Osakkeenomistajat

Ratkaisuja inhouse-omistajien määräysvallan turvaamiseksi

Nykyinen hankintalaki toimii, kun lain valvontaa lisätään ja virheelliseen täytäntöönpanoon puututaan Kuluttaja- ja kilpailuviraston sekä Markkinaoikeuden toimesta. Miten sitten hankintayksikkö, joka omistaa selvän vähemmistön sidosyksikön osakekannasta, saavuttaa riittävän määräysvallan sidosyksikössä? Alkuvuodesta 2024 Markkinaoikeus totesi, että Sarastia Oy ei ollut hyvinvointialueen sidosyksikkö puuttuvan määräysvallan vuoksi. Päätös ei ole vielä lainvoimainen ja Lue lisää…