Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissaan entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arvostelee hallituksen suunnitelmaa muuttaa hankintalakia. Varsinkin pienet kunnat ja maaseutualueet voivat ajautua ongelmiin, Kaikkonen varoittaa.

”Vaarana on, että uudistuksessa tavallinen kuntalainen päätyy maksumiehen paikalle. Pahoin pelkään, että syntyy kallis sotku”, Kaikkonen kirjoittaa. ”Pahimmassa tapauksessa lopputulos on kalliimpi kuin aiemmin ja veronmaksajien rahoja palaa. Moni asiantuntijataho, jopa valtionvarainministeriö itse, varoittaa hallitusta kustannusten noususta”, hän muistuttaa.

Hallituksen esityksen mukaan kunnat ja hyvinvointialueet voisivat jatkossa ostaa palveluja omistamiltaan yhtiöiltä vain, jos ne omistavat niistä vähintään 10 prosenttia. Kaikkosen mukaan muutos voi kaataa nykyisiä yhteistyömalleja esimerkiksi ruokahuollossa, tietotekniikassa ja palkkahallinnossa.

”Jos kilpailutuksessa kunnan välttämättömän palvelun tuottamiseen ei saada kunnolla tarjouksia, ei siinä paljon kilpailunkaan henki puhalla. Pahimmassa tapauksessa lopputulos on kalliimpi kuin aiemmin ja veronmaksajien rahoja palaa”, hän varoittaa.

Kaikkonen huomauttaa, että erityisesti pienet kunnat ja maaseutualueet voivat ajautua vakaviin ongelmiin, sillä uusia palveluntuottajia ei välttämättä ole tarjolla. Hänen mukaansa suuret kaupungit selviävät vähemmillä vahingoilla hankintalain muutoksesta, sillä niillä on omia yhtiöitä ja resursseja.

Lue lisää: