HS/IL/YLE/Uutissuomalainen: Hallitus vie kiistellyn hankintalain eduskuntaan – kunnat varoittavat satojen miljoonien lisälaskusta

Hallitus on lähettänyt eduskunnalle kiistellyn hankintalain uudistuksen, joka rajoittaisi kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuutta hankkia palveluja omistamiltaan inhouse-yhtiöiltä ilman kilpailutusta. Uudistuksen keskeinen muutos on vähintään 10 prosentin omistusvaatimus kuntien ja hyvinvointialueiden yhteisesti omistamissa sidosyksiköissä, inhouse-yhtiöissä. ”Hankintalaissa on yksinkertaistettuna kysymys siitä, kuinka kunnat ja hyvinvointialueet voivat tehdä ostoja. Hallitus haluaa rajoittaa sitä, Lue lisää

Medialähteet: Hallitus jättää jätehuollon hankintalain ulkopuolelle

Hallituksen suunnitelmissa on tehdä merkittäviä muutoksia esillä olevaan hankintalakiin: jätetoimiala ja vesihuolto aiotaan jättää lain piiristä pois. Aamulehti kertoi ennakkotietoja aiheesta ja Uutissuomalainen vahvisti asian.Työministeri Matias Marttinen (kok.) kertoo Uutissuomalaiselle, että muutoksilla ja pidennetyillä siirtymäajoilla pyritään lievittämään esitettyyn hankintalakiin liittyviä huolia.Hallitus ei kuitenkaan ole muuttamassa suunnitelmaa, jonka mukaan 10 prosentin Lue lisää