Summary

Kustos ry jatkaa avointa keskustelua sekä päättäjien että yrittäjäjärjestöjen kanssa. Tällä hetkellä yhdistys valmistelee eettisiä ohjeita.

Istekin toimitusjohtaja Lasse Koskivuori jatkaa Kustos ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Kustoksen varapuheenjohtajaksi valittiin Salli Kortelainen (Meita Oy). Hallituksen jäseninä jatkavat Päivi Pitkänen (Monetra Oy) ja Klaus Kianen (Lapit Oy). Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Kaisa-Liisa Harjapää (Esko Systems Oy), Anu Tervala (Islab hyvinvointiyhtymä). Yhdistyksen sihteerinä jatkaa Juhani Heikka (Istekki Oy).

Hallitusta päivitettiin 23.1. pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa Saimaan Tukipalvelut Oy:n toimitusjohtajalla Saku Linnamurrolla.

Jäsenmäärä tasaisessa kasvussa – nyt jäseniä jo 23

Uusi hallitus valitsi ensimmäisessä kokouksessa jäsenekseen kuopiolaisen, muun muassa liikenneväylien ja viheralueiden kunnossapitoon erikoistuneen Mestar Oy:n, joka on Kustoksen 23 jäsen. Yhdistyksen jäsenmäärä on tasaisessa kasvussa.

– Yksi keskeisistä tavoitteistamme on jäsenmäärän kasvattaminen. Haluamme Kustokseen mahdollisimman kattavasti inhouse-toimijoita eri toimialoilta ympäri Suomen, Lasse Koskivuori sanoo.

Kustos työstää tällä hetkellä jäsenistölleen eettisiä ohjeita, joissa määritellään hyvän inhouse-toiminnan periaatteita.

Kustos panostaa tänä vuonna vahvasti vaikuttajaviestintään ja yhteiskunnalliseen vuoropuheluun.

Inhouse-yritykset herättävät suurta mielenkiintoa ja Kustos on tuonut inhouse-toimijoiden ääntä esille muun muassa mediassa ja eri vaikuttajafoorumeilla. Samalla tietoisuus inhouse-toiminnan periaatteista on kasvanut.

–Jatkamme tänä vuonna vaikuttamistyötä ja vuoropuhelua niin päättäjien kuin yrittäjäjärjestöjen kanssa. Olemme tunnistaneet esimerkiksi hankintalakiin liittyvissä teemoissa monia sellaisia asioita, joista olemme täysin samaa mieltä. Kaikkein tärkeintä on, että kilpailutukset menevät pykälien mukaan ja ne ovat osallistujille mahdollisimman vaivattomia, Koskivuori kiteyttää.

Lisätiedot:

Lasse Koskivuori
Hallituksen puheenjohtaja
Kustos ry – Julkishallinnon palvelukumppanit

+358 44 434 1234
lasse.koskivuori@istekki.fi

Kategoriat: JäsenyhtiötYhdistys