EU:n tuleva hankinta-asetus tulee sovittaa suomalaiseen lainsäädäntöön sellaisenaan, ilman kansallisia poikkeuksia. Tämä asetus poistaa lukuisia valuvikoja suomalaisesta hankintalainsäädännöstä.
Keskeisimpiä kansallisia valuvikoja on pk-yritysten kilpailutuksiin osallistumista rajoittava pienhankintarajan alentaminen EU-rajasta – joka on nyt 221 000 euroa – nykyiseen 60 000 euroon. Toinen suomalaista julkishankinnan markkinaa vääristänyt tiukennus EU-lainsäädäntöön nähden on ulosmyynnin tiukka rajoittaminen, kun kyseessä on sidosyksikön myynti muille kuin sen omistajille. EU:ssa tuo raja on 20 prosentissa sidosyksikön liikevaihdosta vailla eurorajaa, kun Suomessa päädyttiin rajoittamaan ulosmyynti 5 prosenttiin ja silloinkin maksimissaan 500 000 euroon.
Kolmas pk-yritysten markkinaosuutta kaventava, EU-säätelyä tiukempi linjaus Suomen julkishankinnoissa on kesäkuussa 2026 eduskunnassa hyväksytyn hankintalain 10 prosentin minimiomistusvaatimus hankintayksikössä. EU-säätelyssä ei ole prosenttirajoituksia. Rajaus keskittää markkinoita suurille toimijoille, jonka kielteisistä kokonaistaloudellisesta vaikutuksista KKV on pitkään varoittanut.
Jäsenkyselynsä perusteella Kustoksen hallitus on kiteyttänyt vaikuttamisensa kärkiteemoiksi seuraavat tavoitteet ja niihin liittyvät keinot:
- Kohti kyberturvaa ja huoltovarmuutta
– Kansallinen kyberturvallisuus on asetettava etusijalle julkishallinnon säätelyssä. Kyberturvan suurin haaste on resurssien riittävyys. Käytettävissä olevan kyberturvallisuuden osaamis- ja tietotaso heikkenee merkittävästi, mikäli sidosyksiköiden roolia kavennetaan. Kyberturvariskit koskevat liki kaikkia toimialoja, ei vain suoraan ICT-palveluja.
– Sidosyksikkösääntely pakottaa kunnat hajauttamaan IT-palveluitaan ja vaarantaa näin muun muassa kansallisen kyberturvan.
– Huoltovarmuudessakin on tavoiteltava kokonaisedullisuutta. Suomen Kyberturvallisuusjohtajan mukaan markkinavertailu osoittaa, että kyberturvapalvelun siirtäminen yksityisille toimijoille voisi kolmin- tai nelinkertaistaisi kustannukset.
– Yhteiskunnan avaintoiminnat tulee säilyttää julkistoimijoiden hallinnassa. Huoltovarmuuteen turvautuminen ei vaadi sotatilaa. Koronaepidemiassa sidosyksiköillä oli keskeinen rooli, jotta sairaalat ja muu yhteiskunta saatiin pidettyä toimintakykyisenä. Olosuhteisiin nähden tästä suoriuduttiin markkinavaihtoehtoja merkittävästi kohtuullisemmilla kustannuksin, kiitos sidosyksiköiden vahvan omistajaohjauksen. Markkinatoimijoiden poikkeuksellisesta ylilaskuttamisesta kriisitilanteen aikana on runsaasti tutkimusnäyttöä.
– Kunnilla tulee säilyä perustuslaissa turvattu suvereniteetti ja hallinta omaan tietoon. EU:n digi- ja datasäädösten tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuntien roolin ja kuntiin kohdistuvien vaikutusten sekä kansallisen datasuvereniteetin huomioimista. Nämä sidosyksikkösääntelyssä sivuutetut asiat on nyt kiireellisesti lisättävä julkishankintojen säätelyyn. Kuntien suvereniteetti korostuu myös esimerkiksi ruokahuollon kaltaisissa asioissa, joissa huoltovarmuuttaan vaaliva kunta turvautuu lähiruokaan. - Kohti yhteistyötä mahdollistavaa hankintalainsäädäntöä
– 10 prosentin minimiomistusraja tulee poistaa. Muutoksesta syntyy mittavat muutoskulut, muttei etuja. Markkinaa ei juurikaan siirry pk-yrityksille.
– Ulosmyyntiraja tulee saada EU-tasolle, 20 prosenttiin. Se mahdollistaa aluetaloutta tukevan liiketoiminnan ja alentaa julkishankinnan kustannuksia.
– Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen yhteistyö tulee mahdollistaa. Ostojen on oltava mahdollisia näiden välillä. Inhouse on väline säilyttäätämä toiminnallinen yhteistyö. Inhouse-yhtiö toteuttaa myös palvelujen integraatiota, toisin kuin yhteishankinnat, jotka ratkaisevat vain hankkimisen. Tämä palvelujen integrointi mahdollistaa laajan yhteistyön kuntien ja hyvinvointialueiden välillä ja alentaa julkishankinnan kustannuksia. - Kohti kestävää aluetaloutta sekä veronmaksajien ja pk-yrittäjien etua
– Kotimaista pk-yrittäjyyttä tulee edistää inhouse-yhteistyön lisäämisellä ulkomaalaisomisteisten suuryritysten markkinaosuuksien kasvattamisen sijaan.
– Pienhankintaraja tulee saada EU-tasolle: €60.000->€216.000. Tämä helpottaa merkittävästi pk-yritysten mahdollisuutta osallistua julkisiin hankintoihin ja vahvistaa näin aluetaloutta.
– Mahdollisimman suuri osa julkishankinnoista syntyvistä veroeuroista tulee jäädä Suomeen, eikä antaa niitä osinkoina ulkomaille. Tämä vahvistaa aluetaloutta, kun työpaikkoja syntyy ja säilyy paikallisesti.
– Lainsäädäntöä tulee raskauttamisen sijaan keventää, jotta hankintoihin osallistuminen ei olisi pk-yrittäjille kohtuuttoman vaikeaa. Kesällä 2026 toteutettu sidosyksikkösäätelyn monimutkaistaminen ei ole pk-yrittäjien ja -yritysten etu, vaan keskittää markkinoita suurille toimijoille. Jo ennen lakimuutoksia yrittäjät tutkitusti kokivat julkisiin hankintoihin liittyvän byrokratia raskaaksi, jonka takia yritykset eivät edes osallistuneet kilpailutuksiin. Isoilla yrityksillä on varaa panostaa hankintaosaamiseen. Pienillä ei ole siihen mahdollisuutta.
– Turhaa hallintoa tulee purkaa hankinnoista poistamalla haitallisen tiukaksi määriteltyä kansallista lainsäädäntöä vastaamaan EU:n hankintalainsäädäntöä. Kansallisen sidosyksikkösääntelyn muutoksista ei saa tulla mittavia lisäkustannuksia, vaan niillä tulee tavoitella kustannussäästöjä.
