Pääministeri Orpo myöntää hankintalain tuovan muutoskustannuksia – Onko se huomioitu budjetoinnissa?

”Vaikka lyhyellä aikavälillä voisi tulla kustannuksia”, pääministeri Petteri Orpo myönsi syyskuun 19. päivä 2024 Kuntamarkkinoiden puoluejohtajapaneelissa suunnitellun Uuden hankintalain vaikutuksista. Hän toi esille lakimuutoksen aiheuttaman osaajapulan erityisesti pienissä kunnissa. ”Uskomme siihen, että yksityinen sektori pystyy tuottamaan palveluita”, Orpo totesi ja että mahdolliset hyödyt tulevat ”keskipitkällä aikavälillä”. Orpo ei tuonut esiin, Lue lisää…

Kuntalehti: Hankintalaki on isku kuntakentän palleaan

Kuntalehti: ”Isku kuntakentän palleaan” – Hankintalain uudistus ja valtionosuusleikkaukset koettelevat kuntia

Kuntalehden mukaan hankintalain uudistus ja valtionosuusleikkaukset nousivat kuumaksi puheenaiheeksi Kuntajohtajapäivillä Vantaalla. Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi arvioi, että hankintalain uudistus on ”erittäin ongelmallinen etenkin pienten ja keskisuurten kuntien näkökulmasta”. Hänen mukaansa muutos pirstoo toimivaa järjestelmää ja voi johtaa ”suuriin vaikeuksiin, jopa mahdottomiin tilanteisiin” esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallinnon järjestämisessä. Muonion kunnanjohtaja Laura Lue lisää…

Kaikkonen varoittaa hankintalain uudistuksesta: ”Tavallinen kuntalainen voi päätyä maksumieheksi”

Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissaan entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arvostelee hallituksen suunnitelmaa muuttaa hankintalakia. Varsinkin pienet kunnat ja maaseutualueet voivat ajautua ongelmiin, Kaikkonen varoittaa. ”Vaarana on, että uudistuksessa tavallinen kuntalainen päätyy maksumiehen paikalle. Pahoin pelkään, että syntyy kallis sotku”, Kaikkonen kirjoittaa. ”Pahimmassa tapauksessa lopputulos on kalliimpi kuin aiemmin ja veronmaksajien Lue lisää…

PWC:n selvitys 10 %:n omistusvaatimuksesta saa tyrmäyksen – “Ei vastannut tehtävänantoa”

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama PWC-raportti sidosyksikköhankintojen 10 %:n vähimmäisomistusvaatimuksesta on saanut jyrkkää kritiikkiä Asianajotoimisto Roihulta. Toimiston mukaan selvitys perustuu epärealistisiin oletuksiin, vähättelee muutoskustannuksia ja laajentaa johtopäätöksiään perusteetta muihin palvelusektoreihin. TEM ei ole julkaissut raporttia, vaikka se valmistui jo toukokuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) teettämä selvitys sidosyksikköhankintojen 10 %:n vähimmäisomistusvaatimuksesta on Lue lisää…

EU-kantelu unionin tiukimmista inhouse-hankintasäännöistä – Lakiehdotuksen epäillään rikkovan EU-oikeutta

EU-komission tulisi ryhtyä toimiin Suomen hankintalakiin suunnitellun sidosyksiköiden 10 prosentin minimiomistuksen rajauksen aiheuttaman EU-oikeuden rikkomisen estämiseksi, julkisomisteisia sidosyksiköitä edustava Kustos ry vaatii virallisessa EU-kantelussaan. Suomalaisten kuntien ja yhteistyötä ja itsehallintoa uhkaa rajoittava lainsäädäntömuutos, josta on nyt tehty jo kaksi virallista kantelua Euroopan komissiolle. Ensimmäisenä hankintalain muutosehdotuksesta kantelemaan ehti joukko kunnallisia Lue lisää…

Ajaako hallitus pienet kunnat pakkoliitoksiin kriisiyttämällä niiden talouden ja tukipalvelut? Kahdeksan syytä torjua hankintalakiehdotus

Suomen hallituksen esittämä vaatimus sidosyksiköiden vähimmäisomistuksesta, joka voisi pakottaa kuntien ja hyvinvointialueiden yhtiöitä keskittymään suurimpiin omistajiin, jättää samalla pienet kunnat syviin ongelmiin hankinnoissaan. Ajaako Suomen hallitus pienet kunnat pakkoliitoksiin, vaivihkaa kriisiyttämällä niiden talouden ja kuntapalvelut? Pienet kunnat vastustavat kiivaasti suunniteltua hankintalakia. Lakiesitys uudesta hankintalaista, joka on herättänyt huolta muun muassa Lue lisää…

Kustannukset nousevat ja kaupunkien itsehallinto kapenee – Kymmenen syytä torjua hankintalakiehdotus

Helsinki, Turku. Tampere, Pori, Forssa – käytännössä kaikki kaupungit vastustavat esitettyä hankintayksiköiden 10 prosentin vähimmäisomistusosuusvaatimusta sidosyksiköistä. Mikäli laki hyväksytään nykyisellään, se nostaa kustannustasoa, heikentää seudullista yhteityötä, kaventaa kuntien ja kaupunkien perustuslaissa turvattua itsehallintoa sekä keskittää markkinoita suurille toimijoille, syrjäyttäen pk-yrityksiä. Kaupungit ovat huolissaan siitä, että hankintalain muutokset voivat vaikeuttaa palvelujen Lue lisää…

Hankintalain vaikitusten A-B-C

Hankintalakiehdotuksen vaikutukset: A-B-C

Mistä hankintalain muutoksessa on kyse? Vaikuttaako se niin kuin hallitusohjelmassa on linjattu? Mitkä ovat lakimuutoksen kustannukset? Kuka hyötyy – jos hyötyy? Tässä pikakurssi olennaisista lakimuutoksen jo tiedossa olevista vaikutuksista. Keskeisin 1.1.2026 voimaantulevaksi ehdotettu hankintalain muutos koskee kuntien ja hyvinvointialueiden yhdessä omistamien sidosyksiköiden eli inhouse-yhtiöiden pilkkomista ja niiden käytön rajaamista. Tämä Lue lisää…

Budjetti- ja virkavastuussa olevat vastustavat lakiehdotusta

E2 Tutkimus analysoi hankintalakilausunnot – Budjetti- ja virkavastuussa olevat vastustavat lakiehdotusta

E2 Tutkimus selvitti Kustos ry:n toimeksiannosta kaikki 607 lausuntoa sekä eriävät mielipiteet hankintalakiuudistuksesta. Erityisesti budjetti- ja virkavastuussa olevat tahot vastustavat hankintalakiuudistusta voimakkaasti. Toisin kuin tähän asti on tapahtunut, hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut tekemään huolelliset vaikutusarvioinnit. Se on myös hallitusohjelmassaan luvannut rahoittaa täysimääräisesti hyvinvointialueille asetettavat mahdolliset uudet tehtävät tai niiden laajennukset. Lue lisää…

”Kuin ampuisi tykillä kärpästä” – hankintalain vastustajat lausunnoissaan ihmeissään lainvalmistelijan vastuuttomuudesta

Vaarassa kyberturva, ruokahuolto, jätehuolto – luvassa on suuret kustannukset, lisää hallintoa, hankinnan osaajapula, korkeakoulujen yhteistyön vaikeutumista ja paikallisten pk-yritysten huolta asiakkuuksien menettämisiä. Julkishallinnon hankintaketjut mylläävä hankintalaki saa kylmää kyytiä lain eriävissä mielipiteissä ja valtaosassa lakia kommentoivia 607 lausuntoja. Kaikkiaan 607 tahoa antoi lausunnon TEM:lle hankintalakiehdotuksesta 11.3.2025 määräaikaan mennessä. Valtaosalla vastaajista Lue lisää…